Jukka Keskisalo SM-maastoihin perinteen saattelemana

13.5.2008

Kirjoitus on julkaistu Tyrvään Sanomien Hoppumaastot-sarjassa.

Vuoden 2006 Euroopan mestari Jukka Keskisalo on täysipäiväinen urheilija. Suurelle yleisölle ehkä yllätyksenä voitetun kullan myötä avautui mahdollisuus nauttia puhtaasti urheilusta. Kaikki ei aina ole silti ollut yhtä selkeää. Vaikka ensimmäinen päätös ammattimaiseksi kestävyysjuoksijaksi ryhtymisestä syntyi jo lukion opintojen ohjaajan huoneessa, aloitti Keskisalo Kansantaloustieteen opinnot Joensuun Yliopistossa.

Opinnot ovat olleet jäissä jo vuosia, sillä korkeakouluopinnot huippujuoksijana saivat vahvan nosteen 80-luvun maajoukkue-estejuoksija, ja Suomen kestävyysjuoksujen lajikapteenin, Tommy Ekblomin myötä. Kaksikko on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2001. Yhteistyö on vahvaa alusta alkaen ja valmentaja tunsi saaneensa käsiinsä kultakimpaleen. “Huomasin Jukan tavoitteet kristallinkirkkaiksi, sekä vahvan motivaation, joka ei missään vaiheessa laske”, kertoo Tommy Ekblom valmennettavastaan.

Vaikeuksien kautta Euroopan mestaruuteen

Heittäytyminen huippu-urheilijan elämään vaatii ehdottomuutta. Liikutaan mielen ja kehon äärirajoilla, koetetaan löytää harjoittelun kultainen keskitie ja toivotaan, että tehty työ vie haluttuun tulokseen. Jukka Keskisalon terveys oli koetuksella vuosina 2004 ja 2005. Sitkeä rasitusvamma ei ottanut parantuakseen ja se söi miestä.

Usko omiin kykyihin kantoi harjoittelussa eteenpäin ja vuoden 2006 Saarijärven SM-maastoissa tapahtui muutos. Keskisalo voitti neljän kilometrin kisan. Voitto sinänsä ei ollut yllätys, mutta se voima ja tahto, mikä Keskisalosta uhkui, ei jättänyt ketään kylmäksi. Kevään aikana juostut kilometrit alkoivat siivittää Jukka Keskisaloa kohti yhtä urheilijan tavoitetta. Tuon, kesän 2006, jatkon me tiedämme - EM-kultaa Göteborgissa.

Olympialaisiin ehjänä

Olympiavuoteen Keskisalo on valmistautunut pääosin Afrikassa “Olen asunut melkein koko vuoden Afrikassa”, toista kertaa talven aikana Etelä-Afrikan Dullstroomissa vieraillut Keskisalo toteaa. Vammalaan hän saapuu kuukauden mittaiselta Portugalin leiriltä.

Hallikausi oli osa harjoittelua, eikä siihen liittynyt minkäänlaisia tavoitteita. “En keskittynyt halleihin millään tavalla. Viime vuodesta poiketen haimme vauhtia ennen ulkoradoille siirtymistä. Mitään suuria muutoksia ei ole tullut harjoitteluun, vain pienoista hienosäätöä.”

Tulevan kesän tavoite on luonnollisesti Pekingin Olympialaiset, mutta mitään tulos tai sijoitustavoitteita hän ei aseta. “Tavoite on pysyä terveenä Olympialaisiin asti. Vain se mahdollistaa kisoissa menestymisen”, toteaa Suomessa ensikesänä pääasiassa sileän matkoja juokseva Keskisalo. Mahdolliseen Olympialaisten boikotointiin Keskisalo ei myöskään halua ottaa kantaa, sillä hän on ennen kaikkea urheilija, ei poliitikko.

Tavoite Vammalassa

Vammalan SM-maastoihin Keskisalo tulee jokavuotisen perinteen saattelemana, sillä maastot ovat jo vuosia avanneet hänen kotimaisen kilpailukautensa. Hopun lenkki tulee olemaan nopeatempoinen vauhtijuoksu. “Minulle rataprofiililla ei ole suurta merkitystä, kunhan alusta on suhteellisen kova. Kesän ratajuoksuihin maastoilla ei voida katsoa olevan merkitystä, sen verran erilaisia kisoja ne ovat”, Keskisalo toteaa ratakisoja odotellessa.

Ariel Mäki-Soini kisaan Keskisalon kanssa

Mukaan sunnuntain yleisen sarjan neljälle kilometrille on ilmoittautunut myös Vammalan seudun Voiman, paremmin seiväshyppääjänä tunnettu, Ariel Mäki-Soini. Ariel on harjoitellut säännöllisesti ja ajatuksissa on maastojen lisäksi juosta ratakierroksiakin. “Olen juossut ihan painonhallinnallisista syistä. Velipoikien kanssa sitten sovittiin, että huonokuntoisin juoksee Sm-maastoissa - ja minä voitin sen palkinnon”, kertoo Ariel osanottonsa taustoista.

Tavoitteena kasilla alle kaksi minuuttia

Mutta aivan huonokuntoisena Ariel ei ole matkassa, sillä Cooperin testi (juostaan 12 min) on mennyt 3500 metriä. Keskivertoihmisen skaalalla tulos on tietenkin hyvä, mutta Keskisalon matkassa sillä ei pärjää. “Pienoisen laskutoimituksen kautta voisi ajatella, että Jukka juoksee tuollaiset 4200-4300. Eli kun Jukka tulee maaliin neljän kilometrin kisassa, meikäläinen irvistelee rantasuoralla kilometrin päässä” Ariel veistelee kanssakilpailijastaan.

Varsinainen tavoite ensi kesälle on asetettu 800 metrin juoksulle. Siinä Mäki-Soini tavoittelee kahden minuutin alitusta. “Viime kesänä juoksin 20,7 ja nyt olen koko talven harjoitellut, niin kyllä sen pitäis alle kahden mennä”.

Jos Ariel juoksee kasin alle kahden minuutin, mihinkähän ne velipojat pääsevätkään!

Ringa Junnila

SM-maastot 2008

Takaisin

SM-maastot 2008 | Vammalassa 17.-18.5.2008 | Ylös

Yhteistyössä