Veteraaniurheilu - jokamiehenoikeus
11.5.2008
Köyhän 7-lapsisen pienviljelijäperheen kasvattina sain elämän eväiksi ruuan ja ahkeran työnteon kunnioittamisen. Isäni harrasti nuorena liikuntaa, mutta kuten niin monen muunkin sen ajan nuorukaisen, sota rikkoi aktiivisemman kilpaurheilun harjoittamisen. Hän kuitenkin ehti juosta kilpaa piirin tasolla, päämatkoina keskipitkät ja pitkät ratamatkat, nykyisen Vammalan seudun Voiman alajaoston Kiikan Riennon riveissä. Ehkä näistä isäni geeneistä johtuen olen elämän eväiksi saanut myös liikunnan kipinän, jota tyydyttääkseni pelasin jääkiekon tapaista peliä jo 60-luvulla Kiikan Jokisivun Houtun lahdella. Lahdelle oli talkoilla rakennettu sen ajan ensimmäisiä valaistuja kaukaloita, metrin laidoilla ja kahdella päätyvalaisimella varustettuna. Ennen armeijaikää mukaan tuli rakas harrastus lentopallo, johon kiinnostus säilyy nykyään Vammalan Lentopallon SM-liigapelejä seuraamalla. Erilaiset pallopelit ovatkin aina olleet mukana elämäni eri vaiheissa, lenkkeilyn ohessa, jota satunnaisesti harrastamalla pidin itseni kiinni juoksemisen hyvää tekevässä vaikutuspiirissä. Elämäntilanteeni ja edellytykseni eivät kuitenkaan koskaan vienyt minua sen pidemmälle, aktiiviurheilijaksi minua ei ole voinut koskaan kutsua.
Oman perheeni lapsiluku ei jäänyt vanhempiani heikommaksi, eikä työhulluus ollut vieras käsite varsinkin 80-luvun lopun, sekä sitä seuranneen lamakauden aikana. Tuona aikana liikunnan harrastaminen käytännössä jäi, paria viikkolenkkiä lukuun ottamatta. Lamakauden pahimman kurimuksen hieman helpottaessa aloin ottamaan aikaa myös itselleni. Lenkkeily muuttui säännöllisemmäksi ja niihin kulutettu aika lisääntyi, eli mukaan kuvioihin tuli ns. pitkät lenkit. Juokseminen oli aiemminkin ollut sen verran säännöllistä, että puolittain vedon päälle olin juossut yhden maratoninkin jo -87, sekä joka vuosi kotikuntani Äetsän silloisen Laukkuhölkän. Maratonit ja niiden myötä maratonmatkailu, tulivat kuitenkin mukaan varsinaisesti vasta 90-luvun puolessavälissä. Nyt maratonien lukumäärä lasketaan kymmenissä ja eri maissa juostujen maratonien lukumäärän laskemiseen ei sormet ja varpaat enää riitä.
Kun pidempien matkojen juoksu oli jo rutiinia ja ehkä kalvavaa leipiintymistäkin olisi ollut havaittavissa, mukaan kuvioihin tuli Liikuttavat. Aluksi muutaman ihmisen yhteislenkkinä, mutta myöhemmin aktiivisempana seuratoimintana, joka tuntuu saavan entistä enemmän kannatusta vuodesta toiseen. Tämän porukan mukana ensimmäisen kerran mukaan astui myös veteraaniurheilu, lähinnä Sm-maastojen merkeissä. Olimme pienellä joukolla mukana Saarijärven kisoissa 2006, tuloksena yksi pistesija, sekä tuliaisina mahtavat fiilikset hienosta urheilutapahtumasta. Oli hienoa havaita, että entiset aktiivit ja muuten ahkerasti kuntoilleet, olivat samalla lähtöviivalla… samanarvoisina. Ihmiset, joiden ikätoverit saattavat poistua kotoaan ainoastaan pyöräkelkkaan nojaten, juoksivat muutaman kilometrin kisansa ja seurustelivat sen jälkeen hymyssä suin kilpatovereittensa kanssa. Tämä jos mikä antoi tunteen, että sitten vanhanakin voi olla kivaa. Veteraaniurheiluun osallistujat eivät tarvitse lisenssiä ja yleensä mukaan pääsee vain ilmoittautumismaksun maksamalla. Edustamasi seuran pitää kuulua veteraaniurheiluliittoon, muuta rajoitusta ei tunneta. Liikuttavia edustavien kokemukset veteraaniurheilusta rajoittuvat toistaiseksi muutamaan yksilöön ja oma kohtalonikin on ollut toimia vain häntäpään valvojana, mutta siitä huolimatta rinta rottingilla ja riemua täynnä juoksen maaliin asti. Elämän raastavia puolia läheltä seuraavana, pojanpojan vakavan sairauden muodossa, osaan arvostaa jokaista tervettä päivää jolloin saan olla mukana. Käytän veteraaniurheilun jokamiehenoikeutta.
Tervetuloa Vammalaan!
Unto Peltoniemi
SM-maastot 2008
SM-maastot 2008 | Vammalassa 17.-18.5.2008 | Ylös
