Kalajoen maastokaste

23.4.2008

“Sinut on valittu edustamaan seuraasi Kalajoella pidettäviin SM-maastoihin”, muistan huhtikuun lopulla vuonna 1974 seuraltani Tampereen Pyrinnöltä saamani kirjeen kertoneen. Tämän lisäksi muistan tuolta keväältä kisaviikon ennakkojännityksen, pitkän linja-automatkan Kalajoelle, ja valintakirjeen aikaansaaman velvollisuuden tunteen näyttää paras juoksuosaamiseni suuressa poikajoukossa.

Ensimmäisten SM-maastojeni aikaan olin 14-vuotias ja kilpailin B-poikien sarjassa. Leikekirjassani oleva tulosluettelo kertoo sijoitukseni olleen 60. yhteensä 117 juoksijan joukossa. Tuloksista voi ikuisesti nähdä nimet, minuutit ja sekunnit, mutta vasta henkilökohtaiset muistot jalostavat 4 kilometrin juoksemiseen kuluneen loppuajan osaksi jokaisen kisaan osallistuneen pojan juoksuhistoriaa.

Itse muistan Kalajoelta hiekkarannalta tapahtuneen lähdön, pehmeän pururadan sekä joukkueen johtotehtävissä olleilta kuulemani tiedot siitä, että kisan alussa pitää juosta nopeasti muiden jalkoihin jäämisen välttämiseksi.

Lähtösuora tuli ja meni. Vähäiset juoksukokemukseni ja heikko harjoittelutaustani eivät Kalajoella antaneet minulle mahdollisuutta rynnätä kisan kärkeen. Päinvastoin muistan ihmetelleeni lähtöalustan pehmeyttä sen imiessä suuren osan ohuiden jalkojeni ja pienten keuhkojeni voimista taivaan tuuliin jo kilpailun ensivaiheissa.

Matkan aikana en tuntenut oloani juuri sen paremmaksi, sillä pehmeä puru vei mukanaan loputkin voimat. Juostessa oli kuitenkin helppo synnyttää sieluun taistelutahto, sillä periksi antaminen olisi näkynyt välittömästi loppusijoituksen heikentymisenä.

Maaliin tullessani sain sentään siivet selkääni, sillä Pyrinnön huoltohenkilönä toiminut Jaakko Kailajärvi komensi minuun lisää liikettä muutama sata metriä ennen maalilinjaa. Hänen kannustuksensa pakotti minut loppukiriin, ja kisan loppuvaiheissa sain kunnian ohittaa muita ikäryhmäni juoksijoita ansiokkaan loppukirimiehen tavoin.

Omalla juoksu-urallani minut valittiin edustamaan seuraani SM-maastoihin vielä useita kertoja Kalajoen jälkeenkin. Lähtösuorien alkukiihdytykset, taistelut mies toista vastaan maastoreiteillä sekä kisan loppuun saakka juoksemisen merkitys avautuivat minulle vuosi toisensa jälkeen yhä paremmin. Muista maastoista poiketen sain Kalajoelta kuitenkin mukaani kasteen SM-maastojuoksijana, ja sen asian jokainen voi kokea vain kerran elämässään.

Yhä vieläkin palaan toisinaan muistoissani Kalajoen kastejuoksuun. Aistin sieraimissani miellyttävän tuoksun rataa ympäröivästä mäntymetsästä, kuulen reitin varrella olevien seuramiesten ja -naisten moniäänisen kannustuksen, tunnen silmiini valuvan hien aiheuttaman poltteen. Minut oli valittu edustamaan seuraani SM-maastoihin, ja suoriuduin tehtävästäni kunnialla.

Tänä vuonna voi olla sinun vuorosi kokea kaste Suomen mestaruusmaastojen juoksijana. Silloin olisi sinun vuorosi muistaa alkukiihdytys ja taistelu sijoituksista matkan aikana. Sinun tulisi myös juosta kisa loppuun saakka, ja maalissa voit sitten todeta vastanneesi parhaan kykysi mukaan seuraltasi saamaasi kutsuun: “Sinut on valittu edustamaan seuraasi Vammalassa pidettäviin SM-maastoihin 18.5.2008…”

Jari Hemmilä

Kirjoittaja on osallistunut SM-maastoihin lukuisia kertoja. Vuonna 1985 hän voitti SM-maastoissa 15 kilometrin kilpailun. Tänä vuonna Vammalassa hän osallistuu 45-vuotiaiden miesten sarjassa 6 kilometrin juoksuun.

SM-maastot 2008

Takaisin

SM-maastot 2008 | Vammalassa 17.-18.5.2008 | Ylös

Yhteistyössä